Kategoriat
ohjelmat

FuBio Cellulose

FIBIC Oy:n FuBio Cellulose – tutkimusohjelmassa kehitettiin selluloosakuidusta valmistettua lankaa jota voidaan käyttää vaateteollisuudessa puuvillan tapaan. Tämän Ioncell-tuotteen valmistusprosessi on merkittävästi perinteistä viskoosikuitua ekologisempaa.

Ioncell on biohajovaa ja valmistetaan kokonaan uusiutuvista materiaaleista. Tällaisten ympäristöystävällisten vaihtoehtojen kysyntä on maailmalla jatkuvassa kasvussa.

Kehitystyötä johti Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun puunjalostustekniikan laitos. Tekstiilisuunnittelun asiantuntijana hankkeessa toimi Marjaana Tanttu, jonka tehtäväksi tuli valmistaa prototyyppituote uudesta kuidusta.

Vuonna 2018 tuotekehittely oli jo sillä tasolla että tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio pukeutui itsenäisyyspäivän vastaanotolla 100% Ioncell-kuidusta valmistettuun iltapukuun. Puvun suunnittelivat Emma Saarnio ja Helmi Liikanen.

Ioncell oli näkyvästi esillä Pre-Helsingin järjestämillä muotiviikoilla. Helsinki Fashion Week on toiminnassaan ottanut ekologisuuden keskiöön vastakohtana kertakäyttömuodille josta alaa on usein kritisoitu. Kotimainen uusiutuva materiaali sopii tähän teemaan mainiosti.